Hero
Muut lähteet sisältävät tuntemattoman liikenteen (13 %, esim. viestipalveluista tuleva liikenne) sekä muut pienemmät lähteet (3 %, esim. Twitter tai Ampparit). Kuva: Teemu Kiviniemi
Author
Yle News Lab
3.6.2020
Miten rakennamme journalistisia suosittelujärjestelmiä ja miksi
Henkilökohtaisesti kiinnostavan lisäksi suosittelu huomioi sen, mikä on tärkeä tietää juuri nyt.

Ylen suosittelujärjestelmien tarkoitus on auttaa ihmisiä löytämään Ylen valtavasta sisältötarjonnasta juuri heitä kiinnostavia sisältöjä. Suosittelua käytetään mm. Uutisvahdissa, Areenassa ja yle.fi-verkkopalvelussa.

Henkilökohtaisen kiinnostavuuden lisäksi Ylen suosittelujärjestelmät huomioivat sen, mistä on tärkeää tietää. Tämä pätee etenkin uutispalveluihin. Esimerkiksi Uutisvahdin suosittelualgoritmi toimii tavanomaisena uutispäivänä erityisesti käyttäjien omien aihepainotusten mukaan. Tämä voi tarkoittaa vaikkapa enemmän juttuja tieteestä ja vähemmän pesäpallosta. Tavanomaisesta poikkeavassa uutistilanteessa taas tärkeimmät pääuutiset saavat enemmän näkyvyyttä. Omat painotukset otetaan yhä huomioon, mutta niiden painoarvo on pienempi.

Kutsumme tärkeyttä, merkittävyyttä ja kiinnostavuutta yhdistäviä algoritmeja journalistiseksi suosittelujärjestelmäksi. Kehitämme parhaillaan uutta journalistisen suosittelun algoritmia, jonka tärkeänä tavoitteena edellä mainittujen lisäksi on suosittelun läpinäkyvyyden lisääminen. Parhaillaan lukemasi blogikirjoitus pyrkii juuri siihen – avaamaan suosittelujärjestelmiemme tavoitteita ja toimintaperiaatteita.

Miltä uutispalveluiden kävijäliikenne näyttää tällä hetkellä?

Ymmärryksemme uutispalveluiden käytöstä perustuu keräämäämme dataan siitä, miten ihmiset kuluttavat uutissisältöjä Ylen verkkopalveluissa tällä hetkellä. Tästä datasta olemme tehneet esimerkiksi seuraavia havaintoja:

__Noin 45 % uutisartikkelien lukijoista saapuu juttusivulle Yle.fi-etusivulta, toisesta artikkelista tai muualta Ylen verkkopalvelusta. __

Voidaan olettaa, että Ylen etusivulta uutisartikkeliin saapuva käyttäjä on jo tutustunut laajemmin Ylen verkkosisältöjen tarjontaan. Tällöin käyttäjälle kannattaisi etusivun pääuutisten sijaan suositella häntä henkilökohtaisesti kiinnostavaa sisältöä tai syventävää sisältöä artikkelin käsittelemästä aiheesta.

__Noin viidennes Ylen uutisartikkelien lukijoista saapuu juttusivulle Facebookista. Vain 6 % heistä jatkaa artikkelista seuraavaan. __

Sosiaalisesta mediasta suoraan artikkeliin saapuva käyttäjä ei näe kaikkea sitä sisältötarjontaa, jonka näkevät vaikkapa Yle.fi-etusivun kautta artikkeliin saapuneet ihmiset. Datan valossa vaikuttaa siltä, että Facebookista saapuvat käyttäjät eivät löydä myöskään suoraan artikkelin kautta lisää juuri heitä kiinnostavaa sisältöä.

Palvellaksemme paremmin sosiaalisesta mediasta saapuvia käyttäjiä meidän on luotava uusia tapoja tarjoilla juuri heitä kiinnostavia sisältöjä. Ei vähiten siksi, että monesti tämä käyttäjäryhmä pitää sisällään juuri Ylelle vaikeasti tavoiteltavia kohderyhmiä. Suosittelemalla myös toimittajien tärkeäksi määrittelemää sisältöä saamme mahdollisuuden kertoa osuvasti ja laajemmin ihmisille tärkeistä sisältöteemoista, joita Ylen verkkopalveluissa juuri tällä hetkellä on.

__Googlesta artikkelisivulle saapuvia on saman verran kuin Facebookin kautta. __

Noin viidennes artikkelisivun liikenteestä on lähtöisin Googlesta: käyttäjä on etsinyt tietoa tietystä aiheesta tai tapahtumasta ja päätynyt Ylen tekemään uutisartikkeliin. Hakukoneen kautta artikkelin löytäneelle käyttäjälle voi olla tärkeintä löytää sisältöä samasta aiheesta jonka perässä hän alkujaankin sivulle saapui. Hänen tarpeensa voivat näin ollen olla erilaiset kuin Facebookin tai etusivun kautta tulleen käyttäjän.

Mikä tekee uutisten suosittelualgoritmista erityislaatuisen?

Uutisten suosittelualgoritmiin liittyy erityispiirteitä, jotka perustuvat suoraan uutistoiminnan toimintaperiaatteisiin.

  1. Huomioimme suosittelussa poikkeukselliset uutistilanteet, kuten juuri nyt koronapandemia. Haluamme jokaisen käyttäjän saavan tietää, mikä on tuorein tieto koronatilanteesta.
  2. Tarvitsemme mekanismeja, joiden avulla varmistamme, että jokainen Ylen palveluissa käynyt ihminen tulee tietoiseksi myös muista kuhunkin ajanhetkeen liittyvistä pääuutisista.
  3. Vaikka suosittelu toimiikin pääpiirteissään hyvin autonomisesti, pitäisi uutistoimituksen voida tarvittaessa vaikuttaa käyttäjälle näytettäviin suosituksiin. Ylen toimintaa ohjaa tyypillistä mediatoimijaa tiukempi sisällöllinen vastuu. Esimerkiksi rikos- tai kuolemantapausuutisten suosittelussa on oltava varovainen. Viime kädessä uutis- ja ajankohtaistoiminnan päätoimittaja vastaa myös algoritmin tuottamista suosituksista.
  4. Pyrimme parantamaan suosittelun ja algoritmisen päätöksenteon läpinäkyvyyttä. Tästä syystä tulemme kehittämään myös täysin uusia tapoja viestiä sekä toimituksille että suomalaisille suosittelusta sekä työkaluja, joilla jokainen käyttäjä voisi tulevaisuudessa vaikuttaa omiin suositteluihin.

Mitä suosittelun kehityksellä tavoitellaan?

Suurin osa Ylen digitaalisten palveluiden käyttäjistä vierailee palveluissa älypuhelimen verkkoselaimella. Tästä syystä journalistisen suosittelujärjestelmän kehitystyö alkaa mobiiliselainnäkymästä. Keskitymme aluksi juuri uutisartikkelien suositteluun, sillä käyttöluvuissa mitattuna artikkelit ovat uutistoiminnan digitarjonnan ykköstuote. Tulevaisuudessa haluamme laajentaa suosittelua myös muihin sisältötyyppeihin. Haluaisimme suositella käyttäjälle esimerkiksi artikkelin aihepiiriin liittyviä osuvia Areena-dokumentteja tai podcasteja.

Ennen kuin näitä askeleita voidaan kuitenkaan ottaa, pitää tietää ollaanko menossa oikeaan suuntaan. Teemme arviointia sekä käyttäjillä tehtävin A/B-testein että laadullisin tutkimusmenetelmin. Journalistisen suosittelun onnistumista voidaan arvioida ainakin seuraavilla kriteereillä, eli voidaanko vaikuttaa

  • yksittäisen vierailun aikana luettujen sisältöjen määrään
  • kulutettujen sisältöjen monipuolisuuteen
  • palveluissa käytettyyn aikaan
  • siihen kuinka suuri joukko käyttäjiä on kiinnostunut käyttämään tai käyttää aktiivisesti algoritmipohjaista suosittelua hyödyntävää ominaisuutta

Uusi journalistinen suosittelujärjestelmä on lähtölaukaus koko Ylen yhteisen suosittelujärjestelmän kehitykselle. Se tulee olemaan jatkossa yksi tärkeimmistä kyvykkyyksistä digitaalisen palvelukokemuksen rakentamisessa. Tekeillä ei ole siis yksittäinen projekti, vaan laajempi kokonaisuus, jota tullaan kehittämään vahvasti tulevien vuosien aikana.

Lisätietoja journalistisen suosittelupalvelun kehityksestä saa allekirjoittaneilta

Riikka Lätti, projektipäällikkö, Yle News Lab

Jaakko Lempinen, Head of AI, Yle Next

Aki Kekäläinen, Verkkokehityksen päällikkö, pääsuunnittelija, Yle News Lab