Hero
Kuva: Teemu Kiviniemi
Author
Aki Kekäläinen
2.9.2019
Etsimme kahta kokenutta UX-osaajaa
Yle News Lab hakee uusia tekijöitä, olisitko se sinä?

Meille käyttäjäkeskeisyys on erittäin tärkeää. Teemme palveluja kaikille suomalaisille. Viiteen ja puoleen miljoonaan mahtuu monenlaisia ihmisiä ja tarpeita. Emme vain puhu käyttäjäkeskeisyydestä lämpimiksemme - meillä kaikki devaajista product ownereihin on mukana käyttäjätutkimuksien tekemisessä, analysoinnissa ja palvelujen suunnittelussa.

Yhdessä tekeminen on tärkeää, mutta joukossamme pitää olla myös UX-huippuammattilaisia, jotka ovat erikoistuneet käyttökokemuksen suunnitteluun ja tutkimiseen. Kyseessä on kuitenkin oma taikuuden alalajinsa, jonka soveltamisen salaisuudet ei aukea kuin siihen vihkiytyneille.

Etsimme kahta kokenutta UX-osaajaa vahvistamaan Yle News Labin Design-tiimiä. Arvostamme erityisesti mobiilikäyttöliittymäosaamista, etenkin kokemusta sovellusten suunnittelusta. Haluamme myös palvella entistä paremmin nuoria, joten kokemus nuorille aikuisille palvelujen kehittämisestä on iso plussa.

Tarjoamme paikan, jossa pääsee tekemään työtä hyvien asioiden eteen. Haluamme tehdä tärkeistä asioista perillä pysymisestä mahdollisimman kiinnostavaa ja vaivatonta. Haasteita ja mahdollisuuksia riittää. Teemme useita eri tuotteita suomen suurimmasta vaalikoneesta uutissovellusten edelläkävijään Yle Uutisvahtiin. Teemme paljon kokeiluja ja rakennamme parhaimmista niistä prototyyppejä, kuten esimerkiksi Voiton. Meillä pääsee vaikuttamaan siihen mitä tekee ja miten asioita tehdään.

Jos kiinnostuit, niin ota yhteyttä ja vakuuta meidät siitä, että olisit juuri oikea hommaan!

  • Kerro millainen olet, sillä meille yhdessä tekemisen kulttuuri on tärkeää.
  • Kerro mitä osaat. Suunnitteluosaaminen on erityisen kiinnostavaa, mutta ehkä osaat jotain muutakin todella hyvin?
  • Kerro myös mikä tekee juuri sinusta erityisen hyvän kandidaatin.

Työpaikka sijaitsee Helsingin Pasilassa ja haku päättyy viimeistään 29.9. Jos löydämme juuri oikeat osaajat nopeasti, päätämme rekryn jo aiemmin. Kannattaa siis olla yhteydessä saman tien!

Vapaamuotoisen hakemuksesi voit laittaa sähköpostitse Yle News Labin verkkokehityksen päällikölle & pääsuunnittelijalle Aki Kekäläiselle osoitteeseen aki.kekalainen@yle.fi.

Kaikki Ylen avoimet työpaikat löydät täältä: yle.fi/rekry