Kuvauskeikka Marshallinsaarille Tyynelle valtamerelle? Ajatus kuulosti mielenkiintoiselta ja vähän pelottavaltakin.
Kyseessä oli mahdollisuus päästä kuvaamaan jotakin ainutlaatuista paikkaan, jossa vain harva ihminen on käynyt: maailman unohtamalle ydinjätehaudalle seudulle, jossa Yhdysvallat teki kylmän sodan aikaan suurimmat ydinkokeensa.
Samalla oli selvää, että matka Suomesta Enewetakin atollille olisi niin sanotusti tapahtumarikas.
Jo ennen lähtöämme Suomesta varmistui, että suhteellisen alkeellinen katamaraani olisi ainoa mahdollinen kulkuväline, jolla Marshallinsaarten pääkaupungista Majurosta pääsisi 1 100 kilometrin päähän Enewetakille. Olin hieman huolissani paitsi terveydestäni, myös kuvausvälineiden turvallisesta kuljettamisesta yhteensä 16 päivän merimatkan aikana.
Eniten päänvaivaa aiheutti laitteiden pakkaaminen mahdollisimman helposti kannettavaan muotoon. Kaiken oli mahduttava isoon kamerareppuun, videokamera erikseen. Jalustat tarvitsivat omat laukkunsa, samoin kummankin meistä henkilökohtaiset varusteet.
Korkea lämpötila ja kosteusprosentti toivat omat ongelmansa. Laitteiden pitäminen kuivana vaati ilmasuojatun säilytyslaatikon, johon oli ladattu useampikin silikageelipussi poistamaan kosteutta. Myös kannettavaa tietokonetta varten hankin Majurosta ilmatiiviin muovilaatikon, joka yhdessä riisin kanssa piti läppäristä ylimääräisen kosteuden poissa.
(Ja myös hyönteiset, ainakin periaatteessa. Katamaraanissa nimittäin oli torakoita ja pieniä muurahaisia, jotka piti pitää erossa myös kuvausvälineistä. Laatikot olivat hyvä apu – kunhan muisti laittaa kannen kiinni.)
Voimakkaan merenkäynnin takia kuvauslaitteisto oli jatkuvasti altis myös tärähdyksille. Pakkasin kameran, mikrofonin ja mikserin melko tukevaan kameralaukkuun. Lisäksi 360-kamera oli kuplamuovin sisällä seuranaan silikapusseja imemässä kosteutta.
360 ja miten se tehtiin
Laitteet säilyivät ehjinä perille asti, mutta kuvaaminen Enewetakin atollilla oli välillä hidasta.
Insta360 Pro -kameran etäohjaussoftan yhteydet eivät toimineet yhdelläkään kerralla hyvin. Kuvaus oli käynnistettävä ja sammutettava manuaalisesti kamerasta joka kerta. Softan avulla pystyi hahmottamaan kuvan näkymän, mutta varsinaiseen etäohjaukseen se ei soveltunut.
Suomen olosuhteissa signaalit ovat yleensä toimineet, mutta Enewetakin kaltaisiin olosuhteisiin sovellus on hyvin epävarma.
Hyvä puoli Tyynenmeren atollilla kuvaamisessa oli se, että auringonpaiste mahdollisti korkearesoluutioisen kuvaamisen. Hämärässä Insta360 Pro ei tuota kohinatonta kuvaa.
Kuvaaminen oli kuitenkin hidasta. Ensin sopivan lokaation löytämisen jälkeen kameran purku repusta, kiinnitys jalustaan, Sennheiserin Ambeo VR -mikin kiinnitys jalustaan ja mikseriin, mikserin kiinnitys jalustaan. Tähän kaikkeen saa kulumaan aikaa.
Kamera käynnistyi melko hitaasti. Sen jälkeen oli testattava etäyhteyssoftan toimivuus ja katsottava ympäristöä näytöltä. Kameraa ei voinut käynnistää softan avulla etänä, vaan se oli tehtävä käsin rungosta.
Sen jälkeen oli vielä löydettävä sopiva piilopaikka, jotta ei itse näkyisi kuvassa.
Kuvausformaateista
Kuvausformaatti oli pääasiallisesti 6K 3D. Stereokuvaus oli olennaista jälkityötä ajatellen, sillä materiaalista tehtiin syvyyskartta, joka mahdollistaa VR-käyttäjän liikkumisen kuvassa syvyyssuunnassa. Ilman 3D-kuvausta syvyyskarttaa ei ole mahdollista luoda jälkikäteen.
Muutamia kohteita kuvattiin 8K:na variaation vuoksi. 3D-kuvat eivät tuota yhtä laadukasta kuvajälkeä tuotteisiin, joissa käytetään pääasiallisesti monoskooppista kuvaa. Esimerkiksi mobiilialustoilla katsottavat 360-videot olisi hyvä kuvata monoskooppisesti.
Still-kuvat pyrittiin kuvaamaan HDR- ja RAW-muodossa jälkituotantoa ajatellen.
Video-otosten kesto vaihteli kolmesta viiteen minuuttiin. Kokonaisaika yhden kuvauslokaation materiaalien saamiseksi oli noin 20–25 minuuttia.
Tuulen viemää?
Tarvitsimme VR-kokemukseen myös ilmakuvia, mutta dronen lennättäminen atollilla oli hankalaa.
Suurin haaste oli melko voimakas tuuli. 360-ilmakuvien ottamiseen käytin Mavic Air -dronea. Etenkin 360-kuvissa sen pitäisi pysyä mahdollisimman tarkkaan paikoillaan, kun kamera ottaa 26 still-kuvaa halutusta lokaatiosta.
Drone myös kadotti yhteyden ohjaimeen yli 35 metrin etäisyydellä. Vaarana oli, että lennokki olisi mennyt menojaan voimakkaiden ilmavirtausten mukana. Se olisi voinut myös päätyä mereen, sillä atollit olivat kuvauspaikoilla vain 150–200 metriä leveitä.
Lopulta kalusto pärjäsi kuitenkin hyvin. Kuvauslaitteissa ei ilmennyt häiriöitä olosuhteista huolimatta.
Omasta terveydestäni en sanoisi samaa, mutta se onkin sitten jo toinen juttu.
Lue myös toimittaja Mika Mäkeläisen teksti, jossa kerrotaan Tyynenmeren juttujen syntymisestä:
Paratiisi-VR-kokemus rakennettiin yhdessä Teatime Researchin kanssa.